torstai 31. tammikuuta 2008

Pelkkää puhetta

Pahuksen kylmyys kun tuot kaikkia tauteja mukanasi... Jouduin lähtemään kesken koulupäivän kotiin kun olo oli mennyt liian kurjaksi. Ja nyt olen vain homehtunut kotona, tuijottanut telkkaria ja lusinut netissä. Eikä olo ole edes sellainen, että ei tekisi mieli syödä. Ei, olen ahtanut itseni täyteen Balleriina-keksejä... 60kcal per keksi...
Huomenna teen jotain järkevää. Mitään hiki-liikuntaa en varmaan viitsi kokeilla, oikein kipeäksi en kuitenkaan halua tulla. Mutta jotain kävelyä, shoppailua tmv.
(Tosin pitäisi säästää, olen kuluttanut rahaa viimeaikoina silmittömästi)
Ehkä lähden kiertämään kirppareita, se on hyvää liikuntaa, kun ne on aina niin kaukana toisistaan.
Sunnuntaina seuraavan kerran vasta liikuntaa. Koska olen kirottu koko viikonlopuksi kirjoittamaan esseitä ja tutkielmia.
Ja lauantaina/sunnuntaina mittaus. Olen varmasti lihonut. Jos laihtunut, laitan uudet kuvat kropastani. Että missä se oikein näkyy.
Plah, kunhan nyt päivitin.

Päivän random-kuva:


maanantai 28. tammikuuta 2008

Itsekuri haussa

Harmittaa kun en päässyt tänään step-tunnille, vaan piti lähteä opettamaan kaverille matikkaa. Ja koska kaverini on karkkilakossa, sorruimme syömään ruokosokeria suoraan purkista... Ja yleensä maanantai on säästöpäivä... Vatsani on niin kipeä.
Enkä edes tehnyt sitä nuudelisoppaa, koska unohdin kirjoittaa ainekset ylös. Ja olin muutenkin kahdeksan aikaan kotona enkä koskaan syö silloin lämmintä ruokaa.
Mutta huomenna on pakko tehdä sitä. Ja korvaan tämän päivän liikuntapuutteen tunnin lenkillä ja lihaskunnolla kotona.
Pakko saada jotain aikaiseksi.

Ja tämä aina niin positiivinen mieleni estää minua tuntemasta harmistusta. En ikinä opi.

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Miksi pituuteni on extra small?

Suluissa aloitusmitat

paino: 54,5kg (56,5kg)
(pituus: 162cm)

lantio: 97cm (96cm)
reisi: 58cm (58cm)
polven yläosa: 38cm (37,5cm)
lonkat: 84cm (85cm)
vyötärö: 65cm (66cm)
rinnan ympärys: 83,5cm (85cm)
käsivarsi: 24cm (26cm)

Tykkää lähteä ihan vääristä paikoista nuo sentit. Lantiolle olisi tullut muka lisää? Höh, veikkaan ennemmin mittauspaikan muuttumista.
Ja nuo rinnat. Miksi juuri niiden pitää pienentyä kun ovat ennestäänkin niin minimaaliset?
Niin epäreilua.

Ajattelin että sitten kun painan 52kiloa ostan itselleni kokoa 36 olevat farkut. Tämänhetkinen kokoni on 38 ja pituus 34. Olisi mahtavaa olla 34/34, mutta liian vaikeita tavotteita en aio asettaa. Koska itsekurini saa lisäpuhtia onnistumisista, en saa pettyä liian usein.

lauantai 26. tammikuuta 2008

Ruokaremontti

Olen huono laihdutuksessa/kiinteytyksessä. En osaa yhtään säädellä ruokailuani. Minä fiksu olen kyllä kasvissyöjä, mutten ikinä tee itselleni terveellistä ruokaa. Jotenkin kieroutuneesti ajattelen, että mieluummin syön niin jumalaisen makuista leipää, kuin väsäisin itselleni bataattipataa tmv. Ei hyvä.
Siksi nyt aloitan ruokaremontin (parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Syön PÄIVITTÄIN jotain terveellistä ja suunnittelen ruokavaliotani enemmän.
Kokonaan en siihen pysty, sillä masennun kun en saa mennä mieleni mukaan. Plus kahviloissa käynti olisi mahdotonta laskea siihen mukaan.
Sunnuntasin meillä on perheen kesken yhteinen ruokahetki, joten sitä en pysty määrittämään. Mutta maanantaiksi teen kiinalaista nuudelikeittoa ja jos se on superhyvää, laitan ohjeen tänne.
Ei tästä nyt sen enempää.

Huomenna punnitus ja mittaus. Olen utelias. Tänään aamulla paino olin 54,5kg. Mikä on ihme, sillä olin varma että se on noussut, vähintään pysynyt samana. Mutta että kilo pudotusta? Hah, kehoni on kummassa jamassa...

Päivä kauneus-tippi:
Hiero kahvinporoja käsiisi, anna hetki vaikuttaa ja huuhtele. Näin pitäisi saada unelma-pehmeät kädet (en ole vielä testannut). Ajattelin soveltaa sitä takapuoleen ja reisiin. Koska karhea selluliitti on paljon ällöttävämpää kuin pehmeä. Ja järkiajattelulla voisi sinänsä uskoa myös siihen, että se auttaa selluliitin poistoa. Tiedä häntä...

tiistai 22. tammikuuta 2008

On niin jano...

Olen ajatellut, että mitä on turvallista juoda.
Ehdottomalla kielletyt listalla ovat:
Perus-limsat
Tuoremehut
Kaakao
Kaikki muut maidot paitsi rasvaton
Vesi on tietenkin kaikkein parasta juotavaa, sillä pitäisi olla paljon puhdistavia ominaisuuksia ym. Esim. kuuma vesi puhdistaa suolia ja kehoa. En sitten tiedä millaista hölynpölyä tuokin on...
Mutta omalla kokemuksella voin sanoa, että kuuma vesi poistaa nälän tunteen.
Mutta ihan perus vesi (laihdutuksen kannalta):
Edistää ruuansulatusta
Voitelee niveliä (joita liikuntaa rasittaa)
Edistää kuona-aineiden poistumista

Eli aion ottaa tavoitteeksi juoda sen 2 litraa vettä päivässä.

Kysymysmerkillä varustettuja juomia:

Tietysti Light-limsat. Ei mikään niin hyvä voi olla haitatonta.
Jossain väitetään että light-limsat lihottavat ihan samanlailla kuin tavallisetkin, koska makeutusaine nostaa insuliiniä ihan samanlailla kuin sokeri. Ja insuliini helpottaa ylijäämän varastointia. Paha juttu. Eli korostaa nälätunnetta ja helpottaa hiilihydraattien muuttumista rasvaksi. Tarkemmin täältä.

Olen ihan koukussa Pepsi Maxiin... Olen pulassa.

Kahvi. Olen ollut pari kuukautta nyt kahvi-paussilla. Koska olin satavarma, että siitä on vain haittaa. Nyt sitten oikeasti tutkin asiaa. Jotkut tutkimukset väittävät että kahvilla on paljon enemmän positiivisia kuin negatiivisiä vaikutuksia. Myös laihdutusen kannalta.
Kahvi nimittäin auttaa kehoa käyttämään rasvaa energian lähteenä...
Joten lopetan kahvi-lakkoni ja aloitan varovasti kahvin juonnin. Haitta puoli minulle on että kahvin kanssa minusta tulee superpirteä ja hytkyn ja puhun koko ajan. Eli voin olla aikas rasittava... Ystävät saavat varoa.
Ja alkoholi. Joka ei kyllä ole minulle ongelma, koska en juo. En oikeastaan siedä ajatusta, etten pysty kontroloimaan omaa kehoani. Säästynpähän niiltäkin kaloreilta

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

A-a-a-a

Tulokset nyt:
(pituus: 162cm)
paino: 55,5kg

lantio: 98cm
reisi: 57cm
polven yläosa: 37cm
lonkat: 84,5cm
vyötärö: 65cm
rinnan ympärys: 85cm
käsivarren ympärys: 25cm

Olen pudottanut kahdessa viikossa kilon. Alan ruveta kärsimättömäksi... Miksei se putoa nopeammin? Ensi viikoksi suunnittelen super-ohjelman. Joo.
(Liikunta-viikkoni muuten aina alkaa sunnuntaista)

sunnuntai:
2 h siivous
1½ h kuntosali
1 h jooga

maanantai:
1 h step-tunti
½ h pilates

tiistai:
lepo

keskiviikko:
½ h crossing
1 h rasvanpoltto-jumppa

torstai:
lepo

perjantai:
1 h perusjumppa
1 h kuntosali/juoksulenkki

launtai:
lepo

Lepo päiviä on pakko ainakin minun pitää välissä, koska haluan vetää liikunnan aina täysillä.
Enkä jaksa muuten. Sunnuntai ja maanantai menee varmaan tiukille, mutta aion jaksaa.

torstai 17. tammikuuta 2008

Turhautuneisuus pilaa aina kaiken

Tänään on lepopäivä. Tosin aion tehdä vielä vähän lihaskuntoa myöhemmin, koska tämä olo ettei tee mitään on sietämätön!
Olo on niin turvonnut. Vedän jopa leukaa sisään ettei tuntuisi siltä että se roikkuu...
Menkat alkoivat tänään, joten vatsa on pyöreänä ja inhoan sitä. Tein eilen mielettämän vatsalihastreenin, eikä nyt ole maitohappoja. Joten siitä aina päättelen etten tehnyt tarpeeksi...

Päivän syömiset:
klo 07:00 corn flakes ja rasvaton maito
klo 14:00 kaksi kanamunaa, kaksi paahtoleipää+margariini
klo 14:30 taatelikakun pala
klo 19:00 tomaatti-motzarella pastaa+2 lasia maitoa
klo 21:00 2 paahtoleipää+margariini, 2 jaffa-keksiä, 1 balleriina keksi

En jaksa alkaa laskemaan mutta kyllä siinä ainakin yli tuhat kaloria on. Minkä alapuolelle siis yleensä tähtään. Mikäli ei ole ollut liikuntaa päivällä.
Huomenna olisi jumppa ja kuntosali, mutta luulen että tulen skippaamaan ne ja menen niiden sijasta lenkille. Saa nyt nähdä. Tuolla mutakelillä siitä tulee varmasti nautinto...
Mutta viikonloppuna kirjaan tänne ylös kaiken liikunnan mitä aion harrastaa ensi viikolla niin en ainakaan jätä niitä väliin niin helposti. Toivottavasti.
Tekee niin mieli jotain makeaa.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Ihania käsiä!

Astuin tänään aamulla vaa'alle ja, ah, olin niin iloinen! 55,5kg vaikka luulin että olin syöpötellyt siihen malliin että mitään ei ainakaan ole pudonnut. Tosin olen kyllä lisännyt liikuntaa, jos se on syy.

Hyvällä tuurilla viikonloppuna on paino 55kg. Silloin pudotusta olisi kertynyt 1,5kg. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kahdesta viikosta se on oikein hyvä alku. Koska filosofiani on että mitä nopeammin pudottaa sitä nopeammin se tulee takaisin.

Tosin, niin kuin kaikki, olen erittäin kärsimätön odottamaan sitä täydellistä vartaloa. Voi tätä tuskaa

Puhun nyt käsistä. Itse tykkään kunnon ruikkukäsistä, niin tytöillä kuin pojillakin. Tietysti lihakset ovat ihannekäsityksten mukaan kauniita, mutta en usko että ne sopisivat minulle.
Olen melko pienikokoinen ja minulle kasvaa (tai on kasvanut) erittäin nopeasti leveähköt hartiat. Ja kuitenikin tavoittelen siroa olemusta.

Miten siis saan laihat kädet ja pääsen eroon alleista ilman käsitreeniä?

Samoin allit. Ne ovat tulleet minulle niin varkain.
Ajattelin että tästä lähtin joka ilta tai aamu teen 30 alli-liikettä.
Samoin hauikset ovat minulla täysin surkastuneet. Mutta toisaalta en tiedä haluaisinko mokomia.
Hartiat on jo olemassa, eli yritän välttää liian raskaita hauisliikkeitä.

Hölmöä tällainen lihasten varominen. Kuitenkin lihastreeni on yksi tehokkaimmista laihdutus menetelmistä. Hmm, olenko pulassa..

Tässä tämä täydellinen alli-liike:


Eli siis vähän kuin perus-punnerrus, mutta kyynärpäät menevät kylkien suunnassa. Toimii myös miesten punnerrus asennossa eli jalat pitkinä.

Ja onko kenelläkään muuten mitään tehokasta vinkkiä kynsinauhojen pureskeluun?
Sorrun siihen aina stressissä ja nälän koittaessa.
Eli kynteni ovat päässeet melko pahaan kuntoon...

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Ei tuloksia

Mittauspäivä. Ehdin onneksi kuluttaa sen pitsan ennen kuin menin nukkumaan. Alkoi tulla nälkä.
Okkei

pituus: 162cm
paino: 56kg

lantio: 98cm
reisi: 57cm
polven yläosa: 37,5cm
ympärysmitta lonkkien kohdalta: 84cm
vyötärö: 65,5cm
rinnan ympärys: 84cm
käsivarsi: 25cm

Painonputoaminen on niin tuskallisen hidasta. Näköjään se puoli kiloa näyttää pudonneen, ellei se ole sitä normaalivaihtelua.
Ja lantio on levinnyt, reisi kavennut, lonkat kavenneet, samoin vyötärö ja käsivarsi. Rinnan menettävät samaa vauhtia rasvaa kuin lonkat. En kestä vartaloani!

Ensi viikosta tulee kytllä oikea laihduttajan viikko. Tämä oli vasta totuttelua (eikä motivaatio ole mennyt minnekkään!) Liikun ahkerasti, enkä ehdi syömään. Iltamässäily on vain heikkouden merkki (ja tuon ajatuksen pitäisi pitää se kurissa..)
Hahaa, olen niin täynnä motivaatiota!

Ensi viikolla alan varmaan kirjoittelemaan myös muustakin kuin minusta. Koska tämä mahtaa olla kuolettavan tylsää luettavaa. Lupaan.

Vartalokuvitelmia

Tänään... en oikein tiedä millainen päivä oli itseasiassa. Söin sinänsä vähän, sinänsä paljon. Liikuin sinänsä paljon, mutta silti niin vähän. En osaa päättää.

klo 11:00
Kulhollinen cornflakeseja ja maitoa
Kuppi teetä (ilman mitään muuta)
klo 16:00
Motzarellawrap
Luumuleivos
Lasi cocacola lightia
Klo 19:00
Melkein kokonainen pitsa

Pitsa tuhosi kaiken. Mutta olen ylpeä etten ole sen jölkeen syönyt mitään. Vieläkin on turvonnut olo. Kuinkakohan kauan pitsan sulattamiseen menee..?
Kyllä liikuinkin jonkin verran tänään. Kävelin viisi tuntia ostoksilla (ehkä puolen tunnin kahvila tauko) ja sitten siivosin tunnin (jatkan huomenna).
Kalorinkulutuslaskuri väittää että siinä kuluisi n. 1600 kaloria. Jotenkin vaikea uskoa. Jään kyllä varmaan plussalle tämän päivän jälkeen.

Katsoin äsken veljeni kanssa Taru Sormusten Herrasta-leffaa ja mietittiin Arwenia (Liv Tyler). Että miten se on runsaamman puoleinen ja miten se kuitenkin sopii sille. Niin kuin joillekin ihmisille muutenikin, ennemmin kuin laihuus. Sitten veljeni päätti vetää minut siihen mukaan, ettei osaisi kuvitella minua niin laihana, ainakaan ilman takapuolta. Auts. Mistä se on vedetty se
pienikokoinen kuva minusta omaan tajuntaani??
Mietintuota omaa vartalokuvaani. Näytän niin ällöttävältä, takapuoleni on levinnyt ja valunut. Ja ilman sellaista minua ei voi kuvitella...
Haluan niin laihtua.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Pahuksen flunssanuha

Pelottaa vähän viikonloppuinen punnitus/mittaus. Tuntuu ennemmin että olisin lihonut kuin laihtunut. Tänää olen syönyt täysin turhaa suklaata ja veli uhkasi tehdä vohveleita. Ahdistaa. Koska tiedän että pakko minun nyt ainakin yksi on syödä ja usein se on vaikea lopettaa...
En ole myöskään päässyt harrastamaan liikuntaa yksittäisen maanantai-jumpan lisäksi. Koska tällainen kylmä ja märkä loskasää onnistuu jostain syystä aiheuttamaan minulle heti valuvan nenän. Josta seuraa väsymys. Ja siitä päänsärky. Ja silloin en lähde urheilemaan.
Kuitenkin terveys on minulle tärkeä asia, enkä aio saada mitään kuolemantautia.
Tänään kuitenkin olen onneksi kävellyt paljon (ah, ne ihanat alennusmyynnit) ja luultavasti huomennakin menen vielä ostoksille. Plus, huomenna on siivous joka vie aikaa ehkä kolme tuntia (ja kuluttaa tunnissa minun painollani n. 250kcal). Ja silitys myös, joka myös kuluttaa jonkin verran. Tosin sen aikana voi tehdä myös jotain pakara-puristuksia.

Sunnuntaina aamulla luultavasti teen mittausoperaation. Luulen että huomenna tunnen oloni turvonneeksi. Jostain syystä minun on aina pakko punnita itseni aamulla, pakko saada se mahdollisimman pienin tulos. Myöskään en voi pitää mitään vaatteita ylläni, vaikka ei se paljoa siihen tulokseen vaikuta.
Hmm, en ole syönyt kunnon ruokaa tänään... Jätän päivällisen liian usein välistä koska ei ole nälkä. Ja sitten syön jotain hiilihydraattipitoista moskaa. Tähän pitäisi tehdä parannus.
Mutta vaalea leipä on niin paljon parempaa kuin jokin bataattipata, ja jos jompi kumpi pitää valita... Pahus, tulos on aina se leipä...
Pitäisi saada itseään niskasta kiinni.

Tuossa on muuten hyödyllinen linkki mitä mikäkin urheilumuoto kuluttaa kaloreissa:
http://www.kuntoplus.fi/Crosslink.jsp?d=103&a=5808&submit.x=16&submit.y=12#result

torstai 10. tammikuuta 2008

Alkuko vaikein?

Heti alkuun kuva vartalostani. Käytin hienosti paintia.


Nyt siis kirjaan aloitusmittani (jotka muuten ovat viime lauantailta). Mittaan ja punnitsen itseni joka viikonloppu ja kirjaan ne tänne ylös. En kyllä usko että edistystä on tapahtunut vielä. Mutta kuukausittain? Turhautuisin siinä. Ja jos mitään ei olisi tapahtunut? Katastrofi. Siksi viikottain.
Asiaan:
Pituus: 162cm
Paino: 56,5kg
Painoindeksi: 21,3

Lantio: 96cm
Reiden ympärys: 58cm
Polven yläosa: 37,5cm
Lonkat (eli jenkkakahvat): 85cm
Vyötärö: 66cm
Rinnan ympärys: 85cm
Käsivarren ympärys: 26cm

Eli olen nyt mitannut muitakin kuin niitä perinteisiä. Nuo ovat niitä missä haluan huomata sitä edistystä.
Huomaa kuinka epäsopusuhtainen vartaloni on: jenkkakahvat ja rinnanympärys samansuuruisia.
Painotavoitteena on tällä hetkellä (ainakin aluksi) 52kg, mutta toivon pääseväni alle 50kg.
48kg on se joka on painoindeksin mukaan alipainoinen, että sen ali ei pidä mennä. Mutta katsotaan mihin tämä johtaa. En kauheasti luota tuollaisiin tilastoihin, sillä uskon että jokainen on täysin yksilöllinen. Painoindeksi on vain suuntaviiva.

Niin kuin tiedämme kaikki, liikunta on oiva apukeino laihduttamiseen ja kiinteytykseen. Tietysti ruokavalio on se avain, mutta liikunta tehostaa sitä.
Onnekas kun olen, minulla on kuntosalikortti, joka antaa monipuolisemman katsauksen liikuntavaihtoehtoihin. Mahdollisuus jumppiin, crossingiin ja kuntosaliin. (Spinning-tunteja inhoan, vaikka ne tehokkaita ovatkin)
Viikkotavoite liikunnan osalta:
kuntosali: kaksi kertaa
jumppa: kaksi kertaa
crossing: kerran
venyttely: kerran
juoksulenkki: kerran

Ja mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa.

Hyvän painoindeksi mittarin löytää täältä: http://ffp.uku.fi/kuntoneuvola/bmi.htm

ensimmäinen potsaus

Ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleeni kun astun peilin eteen on"Miksi en muka voisi tehdä tälle jotain?"
Olen ehkä normaalipainoinen, ehkä pienikokoinenkin, mutta en vain ole tyytyväinen siihen miltä vartaloni näyttää. Ei kiinteältä tai sopusuhtaiselta. Minulla ei ole sitä söpöä pientä takapuolta josta voisi olla ylpeä. Ei, minulla on jopa selluliittia vaikka olen vasta 17-vuotias. Alkavat jenkkakahvat vain pahentavat tätä näkyä.
Se on ehkä helppo peittää vaatteilla, mutta entä kesällä, enkö haluaisi kulkea mikrosortseissa tai minihameessa. Bikinit ovat unelma, josta pelkään voivani vain haaveilla.
Mutta nyt, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Keksin että aloitan blogin ja löydän ehkä vertaistukeakin. Olen monesti ennenkin päättänyt tällaisesta kiinteytyksestä/laihdutuksesta, mutta jostain syystä sitä on kestänyt korkeintaan viikon. Nyt kuitenkin uskon onnistuvani.
Yksin laihduttamisesta ei tule mitään. En ole koskaan sanonut kenellekään suoraan olevani epävarma vartaloni suhteen. Koko ajatus minusta laihduttamassa on jotenkin niin "teini". Koska minulla ei ole ylipainoa. Ja siitä seuraa ajatus ettei minun tarvitse laihduttaa. Ja siksi en voi noin vain sanoa :"Hei, hankkiudutaan yhdessä kesäkuntoon!"
Idea on siis tehdä tästä edes jotenkin julkista. Jolloin on suurempi halu onnistua. Ja haluan onnistua, aion onnistua!

Ylipäätänsä kirjoittelen tälle blogille omaa edistymistäni (mitat, paino, näkyvä muutos), vinkkejä, erilaisia urheilumuotoja, kevyitä ruoka ohjeita ym.
Ja kommentoikaa ihmeessä, olisi hienoa löytää samantyypisiä blogeja. Koska toisten onnistuminen on minulle ainakin kannustus omaan onnistumiseen.