Kävin shoppailemassa pitkästä aikaa ja yllätyksenä siellä oli jonkinlaiset alennusmyynnit. Kaksi paitaa nappasin mukaani. Ja näin unelmieni bikinit: kirsikka kuvioiset! Aw. Siinä minulle motivaatiota.
Kävin vielä tunnin kuntosalilla (viihdyn siellä kauhean hyvin, saa keskittyä rauhassa omaan kroppaansa) ja sitten koti-ilta.
Sain viikon aikana fanitus-bändini konsertti DVD:n ja pääsin katsomaan sen. Love it.
Joo, ja laitoin kynnet kun ne on jo vahvat. Vaalenpunaista kynsilakkaa ja kynsikoruja sopivasti. Älkää väittäkö että ne on mauttomia, rakastan niitä, ne on hauskoja.
Tuleepa tylsä postaus, mutta en tiedä mistä kertoisin.
Pitää laittaa joku päivä kuva vatsasta kun se näyttää erittäin hyvältä pitkiin aikoihin.
Sunnuntaina aion lähteä lenkille vaikka olisi lunta (pahuksen takatalvi). Koska viimeks
i kun kävin, huomasin että se vaikuttaa ihan eri lihaksiin, mitä nyt olen treenannut. Tai sitten sain muuten vain maitohapot kolmeksi päiväksi. Ja ai niin, kävin siellä spinningissä. Käyn uudestaan, koska se tuntui pakaroissa niin hyvältä. Ja niitä on pakko treenata jos aion itseni kirsikkabikineihin ahtaa.
i kun kävin, huomasin että se vaikuttaa ihan eri lihaksiin, mitä nyt olen treenannut. Tai sitten sain muuten vain maitohapot kolmeksi päiväksi. Ja ai niin, kävin siellä spinningissä. Käyn uudestaan, koska se tuntui pakaroissa niin hyvältä. Ja niitä on pakko treenata jos aion itseni kirsikkabikineihin ahtaa.Rakastan kuntoilua tällä hetkellä yli kaiken. Ehkä musiikin takia. Miksiköhän jotkut ihmiset on mieltyneempiä musiikkiin kuin toiset?
Ja otsikot on nyt alkaneet olla vain biisien nimiä koska en enää keksi mitään muuta.
Mistäköhän saisin tuollaiset varpaan kynnet..

5 kommenttia:
Voi että, kunpa meikäläinenkin löytäisi kunnon bikinit!
Muuten, aikasempi postaus makeisita; Pirkka salmiakki karkit on todella hyviä (se 100kcal pussi) Kiitso teikäläisen vikistä :D
Ja kova kuri on ollut! ja "harjoteltu " paljon!
Hahaa, tää kyylä luki koko blogin :D Joo, tsempit sulle laihdutukseen! Itsekkin laihdutan bikineihin, joskin paljon muuhunkin. Mutta mainiot bikinit löysin eli siis kesällä pitää pystyä niitä käyttämäänkin. Joskin sun suhde ruokaan vaikuttaa hieman terveemmältä, kun ottaa huomioon, että itse just kirjasin ylös huomisen menyyn, joka on pikkuisen ylävinkkelistä katsottuna 500 kcal.
Mie en ikinä löydä hyviä bikinejä! ;<
Tsemppiä, ihan varmasti näytät upealta kesällä! :>
molly: haha, hyvä että joku jaksaa tekseistäni kiinnostua:) Onnea kanssa sulle, kunhan et noin vähään ruokaan pökerry
kuroine: Kiitos, ja kyllä ne unelmabikinit tulee eteen, pitää vain odottaa, että kesäsesonki alkaa kunnolla
Lähetä kommentti