torstai 19. kesäkuuta 2008

dearest.


Taas on vierähtänyt tovi.
Tiedättekö, olen pettänyt itseni. En ole harrastanut liikuntaa kahteen viikkoon. Olen kyllä kävellyt ja pyöräillyt paikasta toiseen, mutta en koskaan laske sitä. En muista koska minulla olisi ollut tällainen tauko. Hmm, se vähän järkyttää minua.
Eilen kun tulin junalla kotiin, koin pienen kriisin. Tunsin itseni todella isoksi. En lihavaksi, vaan isoksi. Hartiat. Tällä hetkellä inhoan niitä. Asiaa pahensi nälkä. Olin vahingossa ollut 6 tuntia syömättä (yleensä yritän syödä neljän tunnin välein kevyitä annoksia) ja nälkä ja se iso-tunne eivät ainakaan minulla sovi yhteen.
No jaa, eilen oli vain kaikin puolin huono päivä.

Mutta, huomenna lähden mökille joksikin aikaa ja sen jälkeen matkalle johon kuuluu PALJON pyöräilyä. Että olen innoissani siitä. Paljonkohan kuusi tuntia pyöräilyä kuluttaa kaloreita? Kirin vähän tuota kahden viikon taukoa umpeen. Rakastan sellaista uupunutta oloa.

Nähdään♥

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Hi Ya Ya Summer Day

Kamalaa, olen viettänyt koko päivän sisällä. Toisaalta olen kyllä nauttinut siitä.
Huomenna mäkkiin kaveriporukalla. Oioi. Olen kyllä harrastanut sitä, vaikka olen ns. laihaksella. Himottaa ranskalaiset. Ja light limut. Ja ketsuppi.
Miksi rakastan ruokaa niin paljon?
Torstaina olisi tarkoitus vähän enemmän liikkua, kun nyt en ole tehnyt muuta kuin satunnaisia lihaskuntoliikkeitä. Punnerrukset pöytää vasten kahvin valumista odotellessa on muuten käteviä.

Mutta, sain otettua sen kuvan. Taas vain vatsa, mutta siinä nyt näen eniten edistystä. En tiedä, ehkä tuo on vähän huono kuva, mutta yleensä kylkiluut näkyy paremmin...
Ei muuten aavistustakaan mitä painan o.o

maanantai 9. kesäkuuta 2008

LALALA Happy Song

Hyi, läskipäivä, inhoan näitä. Koko keho tuntuu niin löysältä. Pahuksen kuukautiset.
Tänään olisi tarkoitus mennä step-tunnille, mutta jotenkin huvittaisi vain lusia kotona koneella, eikä mennä ulos ollenkaan. Siellä tuulee. Hirveästi.
Voisin vaikka siivota. Tai laittaa kynnet. Sellaista tylsyys-hommaa. Vaikkei edes ole tylsää. Rakastan näitä luppoilu-päiviä.
Olen juonut kolme kuppia kahvia ja tunnen itseni HYVIN levottomaksi.

Olen koko aamun tuijottaanut fafinettex3:n videoita. Meikkausohjeita ym., mitä nyt sinänsä tietäisi itsekkin, mutta niissä on jotain tosi hypnoottista. Kunhan mainitsin.
Pesin kaikki meikkisutini hänen inspiroimana. Vauvashampoolla. Nyt ne tuoksuvat, en tiedä mille, mutta hyvälle♥

Ajattelin, että lainasin kirjastosta jonkin ravinto-opas kirjan. Ihan ylppärietä ajatellen myös (iik, bilsa). Harrastuneisuus on aina hyväksi, mutta tuo oikeasti aina kiinnostaa minua.

Olen tänään täynnä tällaisia yksittäisiä ajatuksia. Jotka eivät mitenkään liity toisiinsa.

Minulta on nyt kyselty jos laittaisin kuvia taas tänne. Saa nyt nähdä, kamera on yksi vempain jonka kanssa vain en tule toimeen. Jos saan jotain asiallista aikaiseski, lupaan laittaa. (Anteeksi, tälläiset puolilupaukset ovat ärsyttäviä.)

Vähän turhan heruttelukuva, mutta eikö ole ihana.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Let's go to the Planets!


Oho, puolitoista viikkoa on tässä pyörähtänyt ihan huomaamatta.
Meillä on ollut paljon sukulaisia kylässä joten oma aika on todella vähällä. En edes halua ajatella mitä olen tehnyt. Koska pidän mielettömästi serkuistani, meillä on aina hauskaa. Ja mitä tästä seuraa? En välitä mitä syön. Hoho, inhoan tätä. Ja pahinta on, että minulle sanotaan kamalan usein, että olen tosi söpö kun syön. Mitä ihmettä?? Arvaatte varmaan, että tämän jälkeen syön helposti lisää.

Ei siitä sen enempää. Eilen pääsin liikkumaan sitten... ööh, torstain? Hienot viikonloppu liikunta-suunnitelmani menivät pieleen auringon takana. Kuka hullu jaksaisi lähteä sisälle huonosti ilmastoituun huoneeseen pyöräilemään paikallaan tuollaisella ilmalla? Plus, monet tunnit oli peruttu liian vähäisen osallistuja määrän takia.
Mutta eilen sitten pyöräilin tunnin, kävin 1,5h salilla ja 5km lenkillä. Mikä oli virhe, koska nilkkani tekivät tenän. Nyyh. Pakko vaihtaa juoksu pyöräilyyn.
Huomenna lähden pyöräilemään neljäksi(?) tunniksi äitini kanssa. Se on hyväksi.
Ensi viikkon, ah, kalenteri sivu on täysin tyhjä. Suunnittelen kunhan jaksan.
Mutta nyt menen makaamaan ulos ja lukemaan. Hihi, omaa aikaa, tätä olen kaivannut♥

Vatsani on pysynyt littanana, vaikka olen sortunut turhan usein jäätelöön. Hämmentävää.